CASE Okra
44 OP Kassaa ratkaisivat maatalousnäyttelyn maksuliikenteen

1980-luvulta saakka järjestetty Okra on yksi Suomen suurimmista maatalousnäyttelyistä. Kesällä 2018 tapahtuman lipunmyyntiä ja ravintolatoimintaa hoidettiin OP Kassojen avulla.

Ei mikä tahansa maatalousnäyttely

Okra maatalousnäyttelyn kuluneen kesän luvut ovat vaikuttavia: nelipäiväisessä näyttelyssä vieraili 80 000 kävijää, näytteilleasettajia oli noin 500 ja näyttelyalue kattoi 23 hehtaaria. Oripään lentokentällä järjestettävä tapahtuma tarjosi nähtävää ja koettavaa koko perheelle. Eläinten, maatalouskoneiden ja paikallisten tuottajien tuotteiden lisäksi näyttelystä löytyi myös tivoli.

Okra on vapaaehtoistyön taidonnäyte. Näyttely lähti liikkeelle vuonna 1980 käytettyjen maatalouskoneiden huutokauppana, mutta jo kahden vuoden kuluttua koneita ja laitteita esiteltiin tapahtumassa huutokauppaamisen sijasta. Tapahtumaa on alusta asti järjestänyt paikallinen Lions Club. Mukana talkoissa oli myös urheiluseuroja, partiolaisia ja muita vapaaehtoisia, kertoilee järjestelyissä aktiivisesti mukana ollut Krista Tuomisto.

Suuri kävijämäärä vaatii paljon myös tapahtumajärjestelyiltä. Ihmismassojen on päästävä liikkumaan sujuvasti ja suurten jonojen syntymistä pyritään välttämään. Tunnettuja pullonkauloja tapahtumissa ovat usein vessajonot sekä lipunmyynti ja ravintolapalvelut. Tällä kertaa maksamista ravintoloissa ja portilla sujuvoitettiin OP Kassojen avulla, joita tapahtumassa oli käytössä peräti 44 kappaletta.

 

Korttimaksaminen yllätti kävijät positiivisesti

Okrassa on vuosien varrella kokeiltu erilaisia keinoja maksujen vastaanottamiseen. Tuomisto muistelee naureskellen aikaa, jolloin käytössä oli vanhanaikaisia kassakoneita, joihin tuotteiden ohjelmointi yksittäin oli haastavaa. Tapahtuman ja kävijämäärien kasvaessa oli aika miettiä toisenlaisia keinoja maksujen vastaanottamiseen, ja OP Kassa nousi yhdeksi mahdolliseksi vaihtoehdoksi. Valintaan vaikuttivat saatavilla ollut kotimainen käytön tuki, helppokäyttöisyys ja lupaus toimintavarmuudesta.

OP Kassat saivat kasteensa kesän 2018 Okrassa, ja 44 kassaa palvelivat neljä päivää tapahtuman lipunmyynnissä, ravintola-alueella ja toimistolla. Kassasovellusta käytettiin iPadilla, ja sen lisäksi käytössä olivat maksupääte, kassalipas ja kuittitulostin. Kassatarvikkeet tulivatkin tarpeeseen, koska monet kävijöistä olivat tottuneet siihen, että korttimaksaminen ei tapahtumassa onnistuisi.

Moni meinasi maksaa käteisellä, mutta mahdollisuus korttimaksamiseen olikin iloinen yllätys kävijöille”, Tuomisto sanoo.

Lipunmyynnin maksuliikenteestä tapahtumassa vastannut Jukka-Pekka Koivisto komppaa ja kertoo OP Kassan saaneen paljon kiitosta lipunmyynnissä. Erityisen arvokasta Tuomiston ja Koiviston mukaan oli kassajärjestelmän mukautuvuus ja helppo omaksuttavuus. Monista kassoista vastasivat vapaaehtoiset talkoolaiset, jotka koulutettiin järjestelmän käyttöön paikan päällä.

Etukäteen haasteeksi ajateltiin datayhteydet ja niiden toimivuus yleisötapahtumassa. Alueella käytettiin rakennettua laajakaistayhteyttä, ja sen lisäksi yhteydet varmistettiin iPadeissa olleiden erillisten SIM-korttien avulla. Näiden avulla maksujen vastaanottaminen rullasikin moitteetta.

Voin vilpittömästi suositella OP Kassaa sekä liikkuville että kiinteän toimipisteen kauppiaille”, Koivisto sanoo.

Lue myös: The Park Hietsu - ulkotreenausta pilke silmäkulmassa 

Lue myös: Miksi OP Kassa on hyvä tapahtumissa ja pop up -myymälöissä?

 

Käsin täytetyistä Exceleistä sähköisiin myyntiraportteihin

Okran kaltaisessa suuressa tapahtumassa myyntitapahtumia kertyy kymmeniä tuhansia. Tuomisto muistelee hymähdellen aikaa, jolloin hän tulosti päivän päätteeksi jokaisesta kassakoneesta pitkän myyntierittelyn, josta hän nakutteli tiedot Exceliin. Nyt hän iloitsi OP Kassan sähköisistä myyntiraporteista:

Kirjanpito oli nyt tosi helppoa, kun raportit sai OP Kassasta suoraan”, Tuomisto kertoo.

OP Kassan hallintapaneelin avulla päiväkohtaista myyntiä pystyi seuraamaan reaaliaikaisesti, ja päivittäiset ruuhkahuiput ja suvannot hahmottuivat helposti - paljastivatpa raportit jopa sään vaikutuksen myynteihin. Myyntiraportit sai kootusti kaikilta kassoilta sähköpostiin päivittäin sekä myös koko tapahtuman ajalta.

Lue myös: Myyntiraportti, keskiostos ja suosituin tuote - näin otat kaiken irti OP Kassan hallintapaneelista

 

Etsitkö sitä oikeaa kassaa?

Sopivan kassan valintaan ei ole yhtä tietä, mutta helpointa on aloittaa omien tarpeiden kartoittamisesta ja kassaratkaisuihin tutustumisesta. Olemme koostaneet kassan valinnan tueksi maksuttoman oppaan, joka sisältää testin omien tarpeiden kartoittamista varten ja tarjoaa paljon arvokasta tietoa kassajärjestelmistä ja niiden ominaisuuksista.

Lataa ilmainen opas alla olevasta painikkeesta ja syvenny kassajärjestelmien maailmaan:

Lataa opas

Millaisen kassan tarvitset?

Kartoita oppaamme avulla yrityksellesi parhaiten soveltuva kassajärjestelmä!

Lataa opas

Tilaa OP Kassan uutiskirje

Vinkkejä ja neuvoja kauppiaille